LIVE AND LEARN ALEXANDRIA

Koulu




Alexandria River Private School – eli lyhemmin Alexandria River tai pelkkä Alexandria – on varakkaan bisnesnaisen Muriel Sylvesterin noin 60 vuotta sitten rakennuttama sekä perustama sisäoppilaitos, jonka koulun nykyinen rehtori on ostanut itselleen viitisen vuotta sitten. Se sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Alexandrian keskustan alueesta, mutta koululta pääsee sinne kätevästi linja-autolla. Vuorojen aikataulut ovat nähtävissä ensimmäisen koulurakennuksen aulassa ja esimerkiksi viimeinen linja-auto lähtee kaupungista takaisin kymmeneltä illalla. Aamun ensimmäinen vuoro lähtee seitsemältä ja niitä menee parin tunnin välein. Ne täysi-ikäiset, jotka eivät asu koulun asuntolassa, voivat tulla omalla autollaan ja parkkeerata sen koulun yleiselle parkkipaikalle.

Koulun kampus koostuu kolmesta kaksikerroksisesta koulurakennuksesta, kolmesta eri paikkoihin sijoitetuista asuntolarakennuksista ja vähäsen kauempana joen rannalla olevasta mökin tapaisesta rakennuksesta, joka on pääasiallisesti pyhitetty kerhotoiminnalle. Toisen koulurakennuksen takana sijaitsee nurmikenttä, jonka ympäri menee punainen juoksurata. Ensimmäisessä koulurakennuksessa sijaitsee vielä liikuntahalli, jossa on varastossa kaikenlaisia sisäpelivälineitä ja mahdollisesti myös joitain vanhoja teatterin lavasteita sekä rekvisiittaa. Kolmannessa koulurakennuksessa sijaitsee ruokala, jossa tarjoillaan asuntoloissa asuville aamupala, lounas sekä päivällinen. Alexandria Hillsissä oppilaat voivat harrastaa niin koripalloa kuin sählyäkin, mutta suosituin urheilulaji on kumminkin jalkapallo ja koulun joukkueen nimi on Alexandria Coyotes (maskottina kojootti).

Aivan koulurakennusten lähellä sijaitseva ensimmäinen asuntola on nimeltään The First Unit ja se on näistä kaikista kolmesta parhaimmassa kunnossa. Sinne on tehty ihan lähivuosina perusteellinen pintaremontti ja rakennuksen perustatkin ovat hyvässä kunnossa. Tähän asuntolaan majoittuvat vain ne opiskelijat, joiden vanhemmilla on yksinkertaisesti paljon rahaa sekä mainetta. Tytöt ja pojat asuvat eri siivissä ja huoneet ovat pääosin kahden hengen huoneita, mutta erittäin hyvällä tuurilla (ja paksulla lompakolla), vanhemmat ovat mahdollisesti voineet vaatia lapselleen oman huoneen. Niitä on kumminkin yhteensä vain pari kappaletta. Opiskelijat nukkuvat yksittäisissä sängyissä ja he ovat voineet sisustaa huonettaan haluamansa mukaan sekä monilla on oma pieni jääkaappi mukana. Huoneissa on myös aina yksi pieni kylpyhuone sen huoneen asukkaiden yhteiskäyttöön. Pääovien ja aulan jälkeen pääsee asuntolan yhteiseen oleskelutilaan, jossa on kaikki pelit ja vehkeet viimeisen päälle. Siellä on myös roimasti istumatilaa sekä ruokailuun tarkoitettu pitkä pöytä. Oleskelutilan toisessa päässä on myös keittiönurkkaus, jossa voi käyttää uunia, liettä ja mikroa ruoan valmistuksessa sekä keittää kahvia.

Pienen kävelymatkan päässä sijaitsee koulun asuntoloista isoin eli The Second Unit, joka on ihan suhteellisen hyvässä kunnossa. Pintaremonttia on tehty aina tietyn väliajoin ja muutenkin kaikki lämmitykset yms. ovat ihan hyvässä kunnossa. Tänne majoittuvat ne normaalituloisista perheestä tulevat opiskelijat. Sielläkin ovat tyttöjen ja poikien huoneet omissa siivissään ja näissä huoneissa majoittuu yleensä kaksi ihmistä. Omia kylpyhuoneita ei ole vaan tytöille ja pojille ovat omat yhteiset suihkutilat, mutta jokaisessa huoneessa on pieni vessa. Huoneiden kalusto vaihtelee ja joissain on kerrossängyt, mutta joissain on ihan yksittäiset sängyt. Sisustaminen on sallittu, mutta huone ei ole kooltaan niin iso, että sinne mahtuisi yhtään omia huonekaluja. The Second Unitissakin on oma oleskelutila, jossa on pari sohvaa, nojatuoleja, televisio ja ruokailupöytä. Oppilaat jakavat jääkaapin keskenään ja se sijaitsee pienessä keittiönurkkauksessa, jossa on vain jonkun opiskelijan tuoma mikro sekä kahvinkeitin.

Suurin piirtein 200 metrin päässä ja jyrkän ylämäen alapäässä on hyvin huonokuntoisen näköinen röttelö, joka on nimeltään The Third Unit. Sinne sijoittuvat asumaan ne oppilaat, joiden vanhemmilla ei todellakaan ole varaa maksaa niitä liian suuria lukukausimaksuja, joita vaadittaisiin asumiseen edes The Second Unitissa. Asuntolasta näkyy jo kauas, että sen ylläpitoon tai kunnostukseen on käytetty vain se pakollinen summa rahaa, sillä rakennuksen pintamaalit lohkeilevat pahasti ja aidat ovat rakennettu huteraksi. Puhumattakaan siitä, miltä sisällä näyttää. Huoneet ja yleisesti koko sisätila on värimaailmaltaan kolkon harmaa, jota on yritetty peittää rumilla tauluilla. Viihtyvyyttä eivät lisää edes ne oppilaiden huoneet, jotka ovat kooltaan kahden hengen huoneita, mutta useimpiin on ängetty joko kolme yksittäissänkyä tai kaksi kerrossänkyä. Täälläkin on tytöille ja pojille omat siivet. Oleskelutila on naurettavan pieni ja siellä on ainoastaan yksi sohva, kaksi nojatuolia ja hyvin pieni ruokapöytä. Opiskelijoiden yhteisessä käytössä on jääkaappi, jota koulun talonmies saa olla aina korjaamassa. Hellaa ei ole, mutta kahvinkeitin jopa löytyy, sillä joku oppilas on tuonut sen mukanaan – kuten myös vanhan mikron.
Valikko


Etusivu
Alexandria
Koulu
Säännöt
Liittyminen
Muuta

Pikalinkit


Foorumi
Vieraskirja

Päivitykset


20.6.2017
Uusi ulkoasu