LIVE AND LEARN ALEXANDRIA

Alexandria


Alexandria on seitsemänneksi suurin kaupunki Virginiassa, joka sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla. Vuonna 2015 päivitetyn väestölaskennan mukaan siellä asuu 153 511 henkilöä, joista prosentuaalisesti yli puolet on länsimaalaisia. Suurin osa väestöstä ovat perheellisiä työssä käyviä ihmisiä, joista iso osa toimii sotilaallisissa tehtävissä sekä liittovaltion hallinnon piireissä. Eniten siellä on englantia äidinkielenään puhuvia ja koko Viriginiassa toiseksi suosituin kieli on espanja.

Ilmasto poikkeaa suomalaisesta sen verran, että talvet ovat leutoja ja pakkanen laskee alimmillaan noin -5 asteen paikkeille. Lunta Alexandriassa sataa runsaasti leutojen talvikelien takia, jolloin sitä voi enimmillään sataa suurin piirtein 38 senttimetriä, joka vaikeuttaa ihmisten liikkumista melkoisesti. Hurjat lumimyrskytkään eivät ole mikään poikkeus, mutta paikalliset ovat jo oppineet varautumaan sellaisiin. Kesät ovat lämpimiä, mutta kosteita ja vettä siellä sataakin hyvin paljon. Keskilämpötila heinäkuussa on noin +30 astetta. Etenkin keväällä esiintyy myrskyjä ja tuuli voi puhaltaa hyvin voimakkaasti, jolloin Alexandrian asukkaat joutuvat varautumaan esimerkiksi hurrikaaneihin.

Alexandrian keskustana voidaan pitää historiallista Old Towniksi kutsuttua aluetta, joka on tärkein ja mieluisin alue kaupungin turismia ajatellen. Sieltä kun löytyy hyvin paljon ravintoloita, pieniä putiikkeja ja esimerkiksi teattereita. Puhumattakaan sitten yökerhoista ja pubeista, jotka vetävät iltaisin hyvin paljon asiakkaita. Alexandrian keskustan alueelta löytyy pari puistoa ja siellä on muutenkin paljon kävelykatuja, joiden varrelta varmasti löytää kaiken tarvittavan ja vielä vähäsen enemmän. Old Townissa sijaitseva Alexandria Union Stationilta pääsee matkustamaan mukavasti junalla muihin kaupunkeihin ja tietenkin kaupungissa kulkee omat sisäiset linja-autot sekä metro.

Valikko


Etusivu
Alexandria
Koulu
Säännöt
Liittyminen
Muuta

Pikalinkit


Foorumi
Vieraskirja

Päivitykset


20.6.2017
Uusi ulkoasu